Kirjabloggaajien ja bookstagrammaajien inspispäivä Jyväskylässä

Miitti

Keväällä 2018 pohdimme yhdessä, että olisipa kiva tavata muita bookstagrammaajia yhteisten kiinnostuksenkohteiden merkeissä. Syntyi idea miitistä, jonka aikana juttelisimme kirjoista, niiden kuvaamisesta, niistä kirjoittamisesta sekä somettamisesta.

Pelkkä miitti ei kuitenkaan riittänyt, vaan halusimme myös oppia uutta ja kouluttautua. Päätimme jakaa osaamistamme itse: Minna ja Laura puhuivat siitä, millainen on koukuttava kirjapostaus ja Ulla ja Anniina kertoivat, miten voi oppia ottamaan parempia kirjakuvia.

Ajankohdaksi valikoitui heinäkuinen lauantai ja paikaksi Jyväskylä. Saimme viihtyisät tilat käyttöömme Jyväskylän Veturitalleilta ja laitoimme ilmoittautumisen pystyyn. Mukaan ilmoittautui jopa viisitoista kirjabloggaajaa ja -instaajaa!

Aloitimme päivän lounaalla Le Qulkurissa, jossa pääsimme juttelemaan ja tutustumaan toisiimme vapaamuotoisesti. Sen jälkeen suunnistimme Veturitalleille, jossa Ulla ja Anniina aloittivat ohjaamalla valokuvaus-workshopin.

Kävimme läpi lyhyesti valokuvauksen teknistä puolta ja sommittelun perusteita, minkä jälkeen kaikki pääsivät tutkimaan paikalle tuomaamme rekvisiittaa ja testaamaan kuvailua käytännössä.

Seuraavaksi Minna ja Laura jatkoivat kirjoittamis-workshopilla, jossa puhuttiin postausten näkökulmaamisesta ja aihepostausten tekemisestä, hyvän arvion kirjoittamisesta, täydellisen postauksen anatomiasta ja kirjablogien hakukoneoptimoinnista.

Lopuksi keskustelu levisi totta kai kirjoihin laajemminkin. Napostelimme paikalle tuotuja herkkuja ja tutkimme kirjanvaihtopisteeseen tuotuja kirjoja. Osa jaksoi vielä jatkaa iltaa terassille.

Kiitos kaikille, jotka osallistuivat päiväämme ja matkustivat Jyväskylään vähän kauempaakin. Oli mukava tavata ihmisiä Instagram-tilien takaa ja huomata taas kerran, miten rakkaus kirjoihin yhdistää!

Onnistunut päivä sai suunnittelemaan jo seuraavaa miittiä, joten ensi kesänä kannattaa pysyä kuulolla!

Lue miitistä myös

Bibbidi bobbidi book -blogista
Unelmien aika -blogista
Iina kahdella iillä -blogista
Ja kurkkaa Instagramisa #inspispäiväjkl

Advertisements
%d bloggers like this: